maanantai 15. lokakuuta 2012

Kappas, mää syön sittenkin pastaa

Avokadopastasta on vauhkottu niin kovasti, että oli itsekin pakko saada jotain pastaa. Olen suhtautunut erittäin suurella epäluulolla gluteenitonta pastaa kohtaan, mutta päätin kuitenkin testata sen ennen kuin tuomitsen lopullisesti. Eihän sitä juuri oikeaan pastaan voi verrata, mutta pakko myöntää, että olin hieman hätäinen etukäteisarvioinnissani. Tämähän oli yllättävän hyvää! Ehkä jatkossa teen enemmänkin pastaa. Tai "pastaa", ihan kuinka vain.

 
Kuuluisasta avokadopastasta nappasin muutamia aineksia tähänkin soppaan, jätin jotain pois ja lisäilin ylimääräistä. Avokadoa tähän ei nyt eksynyt, mutta löydätte kyllä kyseisen pastan reseptin joka toisesta ruokablogista ja facebook-kaverinne seinältä sekä kaikkien suurten sanomalehtien nettisivuilta. Pakko sitä on itsekin testata joku päivä, mutta oli tämä rapuisakin versio aikas maukasta.


Rapupasta (3-4 annosta)

1 valkosipulinkynsi
1 pieni punasipuli
reilu loraus oliiviöljyä
nippu tuoretta basilikaa
1 mieto chili
1 lime
vihreitä oliiveja
timjamia
mustapippuria
persiljaa

200 g jättikatkaravun pyrstöjä
300 g (gluteenitonta) spagettia
1-2 dl parmesaaniraastetta

Sulata ravut ajoissa ennen ruuanvalmistusta. Pilko sipulit ja valkosipuli, siivuta chili. Laita spagetti kiehumaan. Paista sipuleita hieman öljyssä pannulla. Lisää chiliviipaleet ja mausteet. Spagetin ollessa lähes valmis, lisää pannulle sulaneet ravut, basilikasilppu ja oliivit. Purista limestä mehut sekaan. Lisää lähes kypsä spagetti ja parmesaaniraaste. Pyörittele pannulla pari minuuttia. Lorauta vielä hieman oliiviöljyä päälle. Sekoita ja nauti parmesaaniraasteen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti