tiistai 28. elokuuta 2012

Lehmää uuniin

Tulin töistä kotiin ja hirveä nälkä jäyti luita ja sieluani. Tekaisin itselleni nopeasti sapuskaa (kasvis-tonnikalamättöä), jotta jaksaisin tehdä sen varsinaisen ruuan. Minulle käy näin varsin usein. Onko se normaalia? Syön myös välipaloja kokatessani. No, olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että kokkaaminen on kivaa, mutta ei nälkäisenä. Oikeastaan mikään ei ole mukavaa nälkäisenä. Juu, myönnetään, en ole kovin miellyttävä ihminen, jos ruokailuvälit venyvät. Onneksi tähänkin on helppo ratkaisu: syö paljon ja tarpeeksi usein. Ja siinähän minä olen hyvä.

Naudan palapaisti ehti kummitella jääkaappini perukoilla useamman päivän ennen kuin vihdoin pistin sen pataan. Seurakseen se sai kasviksia. Niin paljon, että oikeastaan haluaisin kutsua tätä kasvispadaksi, jossa nyt vain sattuu olemaan myös puolisen kiloa kuollutta kantturaa. Ainiin, kuvan laadun ollessa taas näin hirveä, kerron teille, että omistan vain markkinoiden halvimman älypuhelimen ja sen mukana tulleen kameran. Viikonloppuna lainasin äiskän järkkäriä vähäsen ja taisin rakastua. Eli jos joku haluaa lahjoittaa minulle hyviä kameroita, niin antaa tulla vain! Ja kummasti myös oletan, että joku jaksaa lukea näitä löpinöitä.

 
 
Tulinen kantturamuhennus (n. 3-4 annosta)

400 g naudan palapaistia
4 valkosipulinkynttä
2 sipulia
½-1 paprika
2 porkkanaa
2 suomalaista omppua
loraus punaviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
voita paistamiseen
chilitahnaa niin paljon, että vähän itkettää

Pilko sipulit ja valkosipulit ja ruskista paistinpannussa. Lisää liha joukkoon. Anna ruskistua hetki ja lisää suolaa ja mustapippuria. Pilko kasvikset. Heitä kaikki pataan, lorauta päälle niin paljon vettä, että kaikki peittyvät. Laita uuniin 200 asteeseen noin 3-5 tunniksi. Lisää tarvittaessa vettä äläkä päästä kuivumaan.Tarjoa keitettyjen pottujen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti